Lauramaria lataa: Kapina

Kirjoittanut Lauramaria 21.02.2010 16:35

Suomalainen ei perinteisesti taida kapinoida kovin rakentavasti. Kun sisällä jäytää kapina, se purkautuu nimimerkillä kirjoitteluun, selän takana parjaamiseen, ja jos oikein hyvä päivä sattuu, niin kapinoidaan vetämällä kunnon kännit. 

Minä kapinoin 3-vuotiaana ensimmäisen kerran. Äiti halusi välttämättä laittaa minulle kukkamekon, josta en pitänyt. Siitä on valokuvakin. En hymyillyt kuvassa, vaikka käskettiin. 

Toisen kerran kapinoin oikein kunnolla lähtemällä kotoa heti kun täytin 16. Luulin olevani aikuinen ja tietäväni, mitä elämältä haluan. Siinä sitä mentiin sitten kunnolla metsään, ihan kaikilla osa-alueilla.

Jossain vaiheessa tuota sotkua tuli yö, jolloin saavuin kämppääni ties missä kunnossa ties miltä reissulta. Ennen nukahtamista päätin lausua Isä meidän – rukouksen oikein hartaasti. Hyvinhän elämässä käy kun vaan muistaa rukoilla joskus, ajattelin. Mutta auta armias, jos Jumala yrittää jotenkin puuttua elämääni, saati käskee muuttamaan sitä! Taisi olla pientä kapinanpoikasta havaittavissa siinäkin.

Mutta mitä tehdä  silloin, kun lopulta huomaa että kaikki kapina onkin ollut kapinaa ainutkertaista elämän lahjaa vastaan? Kun kapina onkin tuonut vain huonoja valintoja, itsensä kadottamista, elämän kiertymistä yhä tiukempiin umpisolmuihin? Kun ei enää edes tiedä mitä vastaan kapinoida, ja kun todellisuus lyö kasvoille viiman lailla. 

Silloin on jäljellä  vielä Yksi. 

Hänen eteensä voi tulla nyrkit pystyssä tai sisin haavoilla, usein molempien kera. Hänen luokseen voi tulla virheitä peittelemättä, ilman hartaita yrityksiä, kaikkien solmujen kanssa.

Minä tulin, reissussa rähjääntyneenä ja likaisena. Mutta kuten äiti puki sen kukkamekon silloin lapsena päälleni, niin Hän antoi oman, ristillä hankitun puhtautensa minun ylleni. Ja jos tuosta olisi saatu kuva, olisin hymyillyt. Ihan käskemättä. 
 

P.S. tulevassa illassa ennen armon porrasta uusi biisini Jumala kuulee.. siinä soi särökitara;)

Comments

Lisää uusi Etsi

Kirjoita kommentti

Nimi: Sähköpostiosoite:  älä ilmoitailmoita Kotisivu: Titteli: UBB Koodi:         -väri-veden sininenmustasininenfuksiaharmaavihreälimetin vihreäkastanjanruskealaivaston sininenoliivipurppurapunainenhopeatealvalkoinenkeltainen -koko-snadipienikeskikokosuurivaltava     Ole hyvä ja kirjoita roskapostinestokoodi jonka näet kuvassa.

Manna   |91.152.129.xxx |23.02.2010 12:18:39 Kapina onkin herkullinen aihe ja todella ristiriitaisia tunteita herättävä. Miksi sitä on niin vaikeaa ilmaista rakentavasti ja pysyä sen jälkeen vielä kasassa? Siihen liittyy valtavasti hylätyksi tulemisen pelkoa ja tunnetta, mikä aiheuttaa tuskaa ja torjuntaa. On helpompaa murista yksin tai turvallisesti oikean kapinaforumin ulkopuolella, jottei tarvitsisi laittaa itseään likoon kaikkinensa. On niin pelottavaa joutua "alasti" toisten eteen, että kaikki matkan varrella hankitut kaavut heitetään oikean itsen päälle kapinaa aiheuttavissa tilanteissa. Hymyillään kiristellen hampaita ja sanotaan, että "ei se mitään, että tallot minua kuraisilla saappaillasi, minähän olen kynnysmatto". Sitten suojassa voikin riehua ja haukkua tätä saapastelijaa, kun tuntuukin niin pahalta, niin pahalta. Vaatii valtavasti rohkeutta ja itsensä hyväksymistä sellaisenaan astua ylös maasta ja kieltäytyä kynnysmattoudesta. Vaatii itsesäälistä luopumista ja omasta elämästä vastuun ottamista. Ei voi enää syytellä muita omasta pahasta olosta, kun siitä vastaa itse. Meille itsesääliin ja uhrimentalitenttiin äidinmaidossa juurtuneille suomalaisille varsinkin tuottaa usein vaikeutta ja suurta haikeutta muiden sanat, katseet ja teot. Peilaamme itseäme ympäristömme kautta sen sijaan, että itse määrittäisimme omat rajamme ja itsemme arvon. Näkisinkin terveen kapinan omien rajojen puolustamisena ja omien mielipiteiden ilmaisemisena. Epäterve kapina nousee jostain aiemmin torjutuista vihan ja epäoikeudenmukaisesti kohdelluksi tulemisen tunteista, joita ei ole osattu itse tilanteessa ilmaista turvallisesti. Sitten sopivassa tilanteessa, joka ei yleensä edes liity oikeaan vihaa herättäneeseen tilanteeseen, kaikki katkeruus heitetään sumeilematta jonkun turvallisemman ihmisen niskaan. Olen itse joutunut nöyrtymään monessa ihmissuhteessa ja huomaamaan, että näiden ihmisten herättämät vihantunteet eivät tule heiltä, vaan minun sisältäni. He vain nostavat ne minussa pintaan. Elämä on helpottunut, kun olen ottanut vastuun näistä tunteista itse toisen syyllistämisen sijaan. Ja kapinankin tarve on vähentynyt kummasti=) Mieti sinäkin seuraavalla kerralla, onko kapinasi oikeassa paikassa vai nouseeko pintaan vain jotain aiemmin tukahdutettua! Vastaa | Lainaa

Aira   |84.250.5.xxx |25.02.2010 13:18:29 Minäkin olen miettinyt paljon kapinaa, ja siihen liittyen myös toisaalta kiltteyttä. Kiltteyttä pidetään usein negatiivisena asiana, sanotaan, että ainakin \"liiasta kiltteydestä\" pitäisi pyrkiä pois. Minusta kiltteys on positiivinen ja hyvä asia. Ja vaikka on ystävällinen ja kiltti, voi silti vetää omat rajansa. Siihen on jopa velvollisuus, sillä jos ei vedä rajojaan eikä osaa ystävällisesti sanoa myös ei, tekee ja joustaa kohta liikaa, uupuu - eikä lopulta jaksa auttaa ketään. Positiivinen kiltteys ei tarkoita sitä että suostuisi kynnysmatoksi. Miten sitten yhdistää toisaalta rehellisyyden vaatimus, toisaalta se, että olisi hyvä pyrkiä positiivisuuteen? Ainakin se on ihan hyvä ohjenuora, että jos tuntuu että on pakko antaa negatiivista palautetta, niin sitten kymmnetä positiivista kommenttia kohti korkeintaan yksi negatiivinen. Silloin palaute voi jopa mennä perille, ja toinen voi ehkä kyetä ottamaan sen vastaan, ilman että joutuu asettautumaan puolustuskannalle. Ystävällisyys ei tarkoita samaa kuin nössöily. Mutta tähän ikään mennessä olen oppinut hiukan näkemään, millaisia taakkoja ihmiset saattavat kantaa. Siksi en ainkaan tahtoisi lisätä kenenkään taakkaa tarpeettomalla epäystävällisyydellä tai negatiivisuudella. Vastaa | Lainaa

Powered by !JoomlaComment 3.26

3.26 Copyright (C) 2008 Compojoom.com / Copyright (C) 2007 Alain Georgette / Copyright (C) 2006 Frantisek Hliva. All rights reserved."