Lauramaria lataa
Lauramaria lataa
Lauramaria lataa: Mitä rakkaus on?
Kirjoittanut Lauramaria 10.05.2010 10:13
Kun suunnittelimme Lauran ja tiimin kanssa tulevaa iltaa, olimme heti sitä mieltä, ettei illasta tule vaaleanpunainen vaahtokarkki – ja rakkausballadishow (näitäkin siellä toki on;).
Vaikka siis me kaikki olemme suhteellisen nuoria jollain mittapuulla, niin sana ”rakkaus” ei tuo enää mieleen pelkkää pumpulia ja nössöilyä. Eikä varsinkaan kristillinen rakkaus ole sellaista.
Ei niin, että olisimme jotain eksperttejä asiassa. Itse ainakin myönnän, että on helpompi tietää mikä EI ole rakkautta, kuin vaikkapa määritellä ystävien tai puolisoiden rakkaus.
Mutta uskon, että ihmiskuntaa yhdistää ainakin kaksi asiaa rakkaudessa:
Tarve tulla rakastetuksi ehdoitta ja tarve rakastaa.
Näistä ne ongelmat sitten alkavatkin!
Minulla on nimittäin teoria, jonka saa mielellään osoittaa vääräksi:
En usko, että ihminen pystyy rakastamaan ehdoitta. Enkä usko, että ihminen pystyy rakastamaan, ellei häntä ole ensin rakastettu ehdoitta. Tilanne on siis melko mahdoton. Joko meidän täytyy vähentää rakkauden kaipuutamme tai sitten etsiä rakkautta mistä ikinä sitä vain saa. Näyttäisi siltä, että aika moni on valinnut etsimisen.
Huomaathan, rakkaus ei todellakaan ole pelkkää pumpulia, vaan ristiriitaista, dynaamista ja jotain hyvin perustavanlaatuista kaipuuta meissä.
Kerran tosin luulin rakastavani ehdoitta. Se oli silloin, kun kotiin tuli pieni, suloinen ja avuton pentukoira. Sitä oli todella helppo rakastaa. Vähitellen huomasin, että rakkauteni oli kuitenkin suoraan verrannollinen siihen, miten tuo koira oli aina iloinen nähdessään minut ja vietimme laatuaikaa täysin minun aikatauluni ja tahtotilani mukaan. Eikä se pikkuinen koskaan sanonut vastaan, vaan osoitti joka päivä varauksetonta rakkautta, tosin ruokaa ja huolenpitoa vastaan ;)
Raamatussa puhutaan paljon rakkaudesta. Sanotaan, että Raamattu on Jumalan rakkauskirje ihmiselle. Kun sitä lukee tarkkaan, huomaa todella että kaikkien käskyjen ja elämänohjeiden takana on Jumalan rakkaus ihmistä kohtaan. Ja Jumala tietää varsin hyvin, miten ristiriitaisia me olemme rakkauden suhteen; välillä niin palavia ja välillä äärimmäisen kylmiä. Tällaisia olemme toisiamme kohtaan ja Jumalaakin kohtaan.
Ajattele, että on todella olemassa kirja maailmankaikkeuden Luojalta, jossa lukee näin: Minä rakastan teitä, sanoo Herra. Mutta te kysytte: ”Missä sinun rakkautesi näkyy?”
Rakkaus ei näy vain kauniissa sanoissa. Niitä tämä maailma on täynnä. Rakkaus on myös tekoja. Sen osoitti Jumala (Joh. 3:16).
Me kyselemme, missä sinun rakkautesi näkyy ja mitä rakkaus on. Olen huomannut, että ainoan vastauksen tähän antaa Hän, jolle emme voi tuoda vastineeksi mitään hyvää.
Emme ota Hänen neuvojaan iloisesti vastaan, ja vietämme aikaa Hänen kanssaan täysin oman aikataulumme ja tahtotilamme mukaan. Ja todellakin sanomme Hänelle yhdessä jos toisessa asiassa vastaan ja silti odotamme Häneltä vain parasta.
Kun Jumala ja tällainen ihminen kohtaa, silloin ehdoton Rakkaus kohtaa kaipaavan. Silloin Rakkaus täyttää sydämen niin, että saa mahdollisuuden opetella rakastamaan oikealla tavalla sekä itseään että toista ihmistä. Tämä Rakkaus ei ole vain kaunis sana, vaan dynaaminen Persoona, joka osoitti täydellisen rakkautensa meitä kohtaan myös teoissa.
Lauramaria lataa: Pelkokerroin
Kirjoittanut Lauramaria 05.03.2010 12:29
Olin taannoin laulamassa eräässä lämminhenkisessä tilaisuudessa, jonka teemana oli ”Huolena huolehtiminen”. Paikalla oli runsaasti nuoria naisia. Luennoitsija nimesi ääneen kolmisenkymmentä huolehtijaihmistyyppiä. Naisten hymyistä päätellen aika moni tunnisti joko itsensä tai vähintäänkin jonkun tuttunsa.
Illan juontaja kysyi sitten minulta, mistä olen viimeksi ollut huolissani. Häkellyin, koska en ole aikoihin ollut kova huolehtimaan. Kerroin kyllä, että monta vuotta elämästäni olin pelännyt ja ollut huolissani vähän kaikesta. Lapsena pelkäsin sotaa, kun uutisista kuulin Irakin taisteluista, enkä tiennyt, onko maa lähellä vai kaukana. Pelkäsin pimeää metsää, ja kaverin kanssa huudeltiin aina metsän läpi kulkiessamme, että harrastamme karatea. Kun minusta tuli äiti, huolenaiheita oli yhtäkkiä niin valtavasti että yöunethan siinä meni.
Mitä tässä välissä sitten tapahtui? Tapahtui kaikki se, mitä eniten pelkäsin. Oman elämäni haaksirikossa oli niin pimeää, että kuoleman sijaan pelkäsin elämää. Jos olet joskus lukenut Raamattua, niin Jobin kirjassa on kovin tutulta kuulostava kohta: ”Mitä kammosin ja kauhistuin, se tapahtui, mitä eniten pelkäsin, se kohtasi minut” (Job. 3:25).
Niiden pelkojen kohtaaminen ei ollut vapaaehtoista eikä mitenkään miellyttävää. Mutta joku salaisuus siinä oli. Olet ehkä kuullut ihmisistä, jotka elävät syövän pelossa koko elämänsä. Kun he lopulta saavat sen, he ovat helpottuneita. Taisin itse elää peläten sitä, pystyykö Jumala kantamaan ihan kaikissa olosuhteissa, silloinkin kun ihmisten oma kantokyky loppuu. Ja onko Hän sielläkin ottamassa syliin, missä elämältä putoaa pohja, ihan minkä syyn vuoksi tahansa.
Oli Hän siellä. Ja pystyi Hän kantamaan. Joku on laskenut, että Raamatussa sanotaan ”Älä pelkää” 365 kertaa, siis jokaiselle päivälle. Jumalalla on varaa sanoa. Hän nimittäin tietää, ettei yhdenkään ihmisen elämässä tule sellaista hetkeä tai tilannetta, jossa Hän ei pystyisi olemaan läsnä. Kannattaa lukea Jobin kirjasta luku 38. Siinä ei jää epäselväksi, että Jumala todella tuntee ja tietää kaiken, alusta loppuun asti. Siksi Hänen lähellään pelko ja huolehtiminen menettää merkityksensä. Tilalle tulee rauha ja turvallisuus. Saa Elää isolla E:llä, jopa ilman kuolemanpelkoa.
Kun nyt olen tässä Jobin kirjaa hehkuttanut, niin siihen on myös hyvä päättää:
”Mutta minä tiedän lunastajani elävän, ja viimeisenä hän on seisova multien päällä” (Job. 19:25).
P.S. Yksi talk shown kantavista sanoista on ”rohkeus”. Rohkeushan ei ole sitä, ettei pelkää, vaan että toimii pelosta huolimatta. Tule rohkeasti katsomaan yhdessä pelkoa suoraan silmiin 21.3. klo 19!
P.S.2 Mahtava suomalaisbändi Ultra Bra tiesi aikanaan, mistä lauloi: ”Minä suojelen sinua kaikelta, mitä ikinä keksitkin pelätä. Ei ole sellaista pimeää, jota minun hento käteni ei torjuisi.” Tämä on pakko laulaa Pelkokerroin-illassa.
Lauramaria lataa: Kapina
Kirjoittanut Lauramaria 21.02.2010 16:35
Suomalainen ei perinteisesti taida kapinoida kovin rakentavasti. Kun sisällä jäytää kapina, se purkautuu nimimerkillä kirjoitteluun, selän takana parjaamiseen, ja jos oikein hyvä päivä sattuu, niin kapinoidaan vetämällä kunnon kännit.
Minä kapinoin 3-vuotiaana ensimmäisen kerran. Äiti halusi välttämättä laittaa minulle kukkamekon, josta en pitänyt. Siitä on valokuvakin. En hymyillyt kuvassa, vaikka käskettiin.
